sunnuntai 28. elokuuta 2011

viikon kooste

Tokot (sama nelikko edelleen) maanantaina. Tiistaina pelastushaku (Xena, Rio mukana leikittämässä Pullaa). Ke ja to paimennuksia aussieille sekä tokoa japseille. Liikuntaa ja ulkoilua maastossa + uimassa.
Ai niin, pariin näyttelyyn olin koiriamme ilmoittanut, mutta koska esim. Heinola sattui samaan aikaan kasvattitapaamisemme kanssa, oli päivänselvää kumpi tapahtuma vei voiton :)





Rion taustoista on unohtunut kirjoittaa, että senkin takana on vanhoja amerikkalaisia työaussiesukuja. Tutustuin Justus-koiriin ja sukuihin ensimmäistä kertaa jo kymmenisen vuotta sitten. Olin tavannut Rion kasvattajan muutamaan kertaan Euroopassa vuosien varrella ja USA:ssa 2008, jolloin meillä oli tilaisuus myös tavata Rion sukulaisia ja muita kasvattajan koiria. Pentu on kovin sen oloinen, kun odotus oli, mutta aika näyttää mitä siitä kasvaa.

maanantai 22. elokuuta 2011

Snowtime´s miitinki

Kasvattitapaaminen ja Kolmen Kisan tapahtuma. Mukana melkein koko "remmi". Mukava sunnuntai, jossa päivä hurahti hyvässä seurassa. Kiitos teille kaikille ketkä saavuitte paikalle, ihana oli nähdä. Teille ketkä nyt ette päässeet, niin jospa ensi kerralla nähtäisiin sitten :) Paikalla olleeseen agility-kisaan osallistui Sallariina Oosan ja Tintin kanssa, hyvää työtä!! Mätsärissä pyörähdin Aksun kanssa veteraaneissa "paapan" mielenvirkistykseksi ja Rio pääsi pentuluokkaan saamaan kokemusta, mukavasti se siellä oli vaikka ei oltu pätkääkään harjoiteltu. Anne onnistui ottamaan paikalta hienoja kuvia, KIITOS :) Päivän päätteeksi Riffi pääsi vielä paimeneen.

isä ja tytär

agiliitoa




treenikooste

Treenit sitten viimeisten, tiivistäen...; tokot (Riff, Iita, Haru, Rio), pelastushaku (aussiet) sekä haku (Xena, Rio mukana moikkailemassa ja juoksuttamassa Pullaa ;)). Toiset ja kolmannet toko-treenit (sama nelikko). Jäljet (Riff, Xena). Sunnuntaina BH-kaavio (Riff) ja ilmaisut (Xena), Rio leikkimässä, kiitos kaikille treenikamuille, tosi hyvä fiilis ollut näissä kaikissa. Paimennuksia on jatkettu edelleen (aussiet). Vetskuille tokot noin kerta viikkoon, mielenvirkistystä.  Sieni- ja marjametsässä. Pari kuvaa Riosta ekan kerran ankoilla.  


perjantai 12. elokuuta 2011

vain pennulle -"laatuaikaa"

Rion tulosta saakka oli selvää, että tehdään asioita aluksi myös aivan kaksistaan. Vaikka se tuli juttuun hyvin perheen muiden koirien kanssa - ja nämä sen, tai ehkäpä juuri siitä johtuen... Se on ollut jo maastohommissa myös mukana, leikkimässä, hihnakävelyllä jne.

treenejä

Kevät ja kesä meni treenien vinkkelistä ilahduttavan tehokkaasti ja oletettavasti tästä johtuen etenemistäkin tapahtui. Ohjaaja on ollut erittäin motivoitunut treenaamaan viime syksyn jälkeen. Alunperin tälle vuodelle ei ollut ajatustakaan tosin kilpailla, mutta kummasti sitä on tullut startattua kolmessa eri lajissa. Kiitos kuuluu kaikille ihanille treenikavereille, ketkä ovat motivoineet myös osallistumaan, vaikka suurta sukseeta ei ole aina tullutkaan.

Vaikka tänne ei ole tullut kirjoitettua,  toko, haku, jälki ja paimennus on ollut säännöllistä. "Vanhusten" (8 ja 10 v) kanssa on treenattu tosin enää 1-2 kertaa viikossa, mutta "nuorison" kanssa miltei päivittäin.
Näyttelylaiskuus on sen sijaan hieman vaivannut, vaikka aina on kiva tavata tuttuja ja koiria ja pyörähtää omienkin kanssa kehässä, joten jatkossakin varmasti osallistutaan.

Luonnossa on liikuttu edelleen ja jonkin verran reissattu koirien kanssa kansallispuistoissa jne. Laskeskelin, että esim. Xenan kanssa olen matkustanut kuudessa valtiossa, ja Aksukin on käynyt elämänsä aikana jo seitsemän eri valtion maaperällä..

Kuluneella viikolla toko-treenit: Iita, Riffi, Haru ja Xena ja pelastushaku Riffi & Xena. Paimennusta ja jälkeä aussieille myös. Rio mukana torstaina tokokentän laidalla.

torstai 11. elokuuta 2011

Rio

Rio saapui ja solahti sulavasti juttuun muiden kanssa. Tapasi aussiet ja japseista Aksun, Iitan, Harun ja tietysti Sissin







marja- ja sienimetsällä

sieniä ei juuri löytynyt mutta mustikoita sitäkin enemmän, ja maistuivat koirillekin...




torstai 4. elokuuta 2011

viikon (tai kahden..) luontokuva

Lämpimän ja aurinkoisen kesän johdosta paljon mm. perhos-, ja sudenkorentolajeja näkyvissä läpi kesän.

Paimennuskisoja hienompi suoritus..

Xena haki metsälaitumelta sisemmäksi metsään karanneet neljä lammasta, ensin jäljesti mistä olivat menneet, sitten otti ilmavainun ja löysi karkulaiset, kasasi ja kuljetti poispäin ajaen muutaman sata metriä umpimetsästä laitumelle ja sieltä edelleen toiselle laidunlohkolle yhteensä kolmen avonaisen portin läpi.